Aktiivisuus - yksi ratsastuksen tärkeimmistä peruspilareista on joskus sekä vaikea ymmärtää että vaikea selittää. Sanomme, että hevosen pitää olla "pohkeen edessä", aktiivinen, energinen, eteenpäin pyrkivä - mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?.
Suurin väärinkäsitys aktiivisuudesta lienee se, että kuvittelemme sen olevan yhtä kuin vauhti. Että kun mennään aktiivisesti, mennään lujaa. Siteeraan suuresti arvostamaani valmentajaa, Eversti Cardea jolla on tapana sanoa ”activity is a friend, speed is an enemy”. Aktiivisuudella ei ole mitään tekemistä vauhdin kanssa. Ajattele hevosta piaffissa. Äärettömän aktiivinen koko kropastaan, mutta maisema ei vaihdu mihinkään. Onko ratsastamasi käynti niin aktiivinen, että hevonen sujavasti hyppäisi reiden korkeudella olevan pystyn? Vai työskenteletkö sellaisessa käynnissä/ravissa että jos eteen ilmestyisi ristikko tai vaikkapa vain puomi, hevonen joko pysähtyisi tai kompastuisi? Jos olet esteratsastaja, nostetaan mielikuvaeste vyötärön korkeudelle ja laitetaan siihen vähän pelottava pressu. Tässäkin tapauksessa tahdomme hevosen, joka liikkuu aktiivisesti kohti estettä, mutta jokainen esteratsastaja tietää, että se mitä emme missään nimessä tahdo on hevonen joka menee liian lujaa, ryntää kohti pelottavaa estettä.
Sopiva aktiivisuus vaikuttaa myös hevosen mielentilaan. Jos se liikkuu kovin laiskasti, on se yleensä myös mieleltään unessa eikä välttämättä kuuntele apujamme. Jos se taas menee liian lujaa, mieli on yleensä liian virittynyt ja ylikierroksilla. Kummassakin tapauksessa hevonen ei ole täysin avuilla, se reagoi hitaasti ja on lisäksi herkempi ulkopuolisille virikkeille.
Aktiivisuus onkin hyvä ajatella koko kropasta. Mitä jos ajatellaankin aktiivisuus keskivartalon lihasten aktivoimisena? Hevonen ”kannattelee itseään” niin hyvin, että se on valmis pienestäkin pyynnöstä liikkumaan mihin tahansa suuntaan. Ratsastaisitteko mielellänne tällaista hevosta? Tällähän emme tietenkään hae sitä, että hevonen on millä tahansa hetkellä valmis ulkopuolisesta ärsykkeestä sinkoamaan mihin tahansa suuntaan, vaan tavoittelemme rentoa aktiivisuutta.
Miltä aktiivinen hevonen tuntuu? Se tuntuu siltä, että se kantaa itsensä ja se kantaa meidät. Se tuntuu siltä, kun se kannattelisi kroppansa ratsastajan istunnan alla, vetäisi vatsan ja kyljet sisään meidän jalkojemme välissä ja nostaisi meidät vähän korkeammalle ja ryhdikkäämmäksi ja samalla kuitenkin antaaa meille tunteen, että istumme sen ympäri. Se tuntuu kevyeltä ja vakaalta tanssipartnerilta, jota voimme pienillä avuilla kuljettaa tanssin mukana eteen ja sivulle, vasemalla ja oikealle, askellajista toiseen, suunnasta toiseen.
Kuka kuvaisi tätä paremmin, omalla tavallaan? Miltä sinun mielestäsi aktiivinen hevonen tuntuu?

Comentários